Syksy hiipii hiljalleen, tummat pilvet valloittavat taivaan ja kylmä tuuli puhaltaa. Moottoripyöräilykelit ovat ohitse ja onkin aika ripustaa nahkaliivi narikkaan, laittaa pyörä seisontavakuutukselle ja irtisanoutua MC klubista, jonka uskollinen jäsen olen ollut tämän kesän.

Talin kisan minimitavoite eli cutin selvittäminen jäi jälleen mahdollisimman harmillisesti sen yhden maagisen lyönnin päähän. Voi jestas, että otti päähän, enkä tiennyt miten päin vajota kotisohvaan itkemään kurjaa kohtaloani. Päivä oli henkisesti niin raskas, että isän mökkijärvestä tuomat ravutkin jäi illalla syömättä, kun simahdin siihen sohvalle.

Kiertue kuitenkin jatkuu vielä kolmen kisan verran tähän syssyyn ja myöhemmin syksyllä Aasian suunnalla neljällä kisalla ja kauden kruunaa joulukuussa Dubai. Siis eikun hartiat suoraksi, nenä pystyyn ja uutta putkeen menneet unohtaen. Taitoa ja tekniikkaa varmasti on parempaan, nyt vaan täytyy päästä MC möröstä eroon, ja lyönti kerrallaan rakentaa hyviä tuloksia. Rakastaa birkkuja ja lopettaa pelkäämästä bogeja. MC suma on nyt solminut henkisen solmun ja karsintarajan pinnassa en saa pelistäni parasta irti ja rentoa otetta.

Yksi voitto tälle viikolle tuli kuitenkin, pro-am illallisen tanssikisassa nimittäin. Minulla on siis vaihtoehtoinen urheilu-ura takataskussa. Tosin tanssikisan voitosta suuri kiitos parilleni, jonka mahtava panostus ja asenne ja ehkä kaikkein tärkeimpänä hieno loppupyörähdyksemme vakuutti tuomariston :)

Major jäi siis vielä kokematta, mutta ensi vuonna tavoitteena onkin päästä hulinaan mukaan ilman karsintoja. Hillsiden hieno kenttä, kehnossa kelissä ja surkealla lyönnillä osoittautui liian haastavaksi minulle tällä kertaa. Vettä alkoi vihmoa juuri viisi minuuttia ennen starttia ja vaakasuorassa sitä tuli koko etuysin ajan. Lyönnit aukesivat järjestäen oikealle ja sittenhän sitä oltiin siellä märässä kanervikossa ja heinikossa kahlaamassa. Sainpa vielä kaupanpäälle kasaan väylälle 11 huikeat 9 lyöntiä. Siinä oli kyllä huonoa onnea kaiken muun päälle mukana, sillä 100 metrin säteellä oli vain se yksi onneton pikku puu, jonka juureen palloni eksyi. Pelini jo menettäneenä (etuysi +8) latasin pari kertaa kunnolla vasurilla, jonka jälkeen pallo kauniiseen käteen ja droppi. Mutta ne ovat nyt menneen talven lumia ja tässä karsinnassahan oli vain voitettavaa, mitään ei menetetty.

Tiistaina sulateltiin maanantain touhuja ja käytiin tutustumassa Liverpooliin. Keskiviikkona kävin treenaamassa ja oikomassa blokkejani. Vasemmalle kädelle täytyy antaa nyt uudet toimintaohjeet, sillä se jäkitti todella pahasti vastaan osumahetkellä ja saatossa, josta siis tuloksena blokit ja fadet. Eilen jo löysin uusia ulottuvuuksia keskityttyäni vasemman käden asentoon osumahetkellä ja saatossa. Loppuasennostakin tulee parempi, kun vasuri ei pistä hanttiin.

Palloja kävin lyömässä samaisella Hillsiden kentällä, jossa karsinta pelattiin. Kauniiden aneluiden jälkeen he kakistellen antoivat luvan käydä rangella. ”We don´t usually like people hanging around – it´s for members only”. Että sellainen meno ja meininki. Kenttiähän on onneksi pilvin pimein, kaikki ei niin “eliittiluokkaa” ja kunnallisia pay&play ratoja löytyy myös. Joten eiköhän tässä treenaamaan pääse sen mitä tarvitsee.

Eilisten treenien jälkeen suuntasimme ”hurvittelu-kaupunki” Blackpooliin. Kävimme Pleasure Beach- huvipuistossa kokeilemassa yhtä Euroopan suurimmista vuoristoradoista. Hurjat oli kyydit.

Seuraavaksi vuorossa on taas treenipaikan metsästys ja sitten Hadrianuksen muurin kautta Newcastleen. Sieltä suuntaamme huomenissa Manchesterin suuntaan, josta lennämme sunnuntai-aamuna Irlantiin. Käytän me-muotoa, sillä Jari on mukana. Hän on yhdistetyllä työ ja lomamatkalla. Työ osuus on sitä mailankantoa. Loput on sitä lomaa ja siksi tässä vähän ajellaan kaupunkeihin ja maaseutuun tutustuen.

Lyhykäisen kisatauon jälkeen on taas aika lähteä tositoimiin. Suuntana on tällä kertaa brittein saaret ja ensimmäisenä vuorossa maanantai-karsinta British Openiin. Areenana varsinaisessa kisassa toimii Royal Birkdale ja karsinta käydään viereisellä Hillside kentällä. Minullahan on siis ikään kuin kotikenttäetu :) Taitaa tosin olla Suomen Hill Side ja tämä kenttä aika kaukana toisistaan, links-touhuiluun on parasta varautua…

Karsintapaikkoja on tällä hetkellä jaossa 14, niitä voi tulla muutamia lisää peruuntumisien myötä. Ei siis aivan mahdottoman oloinen homma päästä mukaan ensimmäiseen Major-turnaukseeni.

Kisataukoa oli kolme viikkoa, mutta se meni liian nopeasti. Tunnit tuntuvat loppuvan vuorokaudesta, kun pitäisi siinä ajassa tehdä kaikkea mahdollista; pakollisia paperihommia, yhteistyökumppani kuvioita, ystävien ja sukulaisten tapaamisia, lomailua ja treeniä. Huomisesta eteenpäin keskittyminen on taas vain golfissa ja treenissä – aamulla lento Manchesteriin ja iltapäivällä ensimmäinen harjoituskierros, sunnuntaina toinen.

Peli pitäisi olla kutakuinkin kohdallaan, teknisiä ongelmia missään osa-alueessa ei ole ollut, svingissä olen hakenut lähinnä parempaa rytmiä ja ajoitusta ja putissa luontevaa rutiinia ja hyvää rytmiä.

Brittiretki kestää kokonaiset neljä viikkoa, kun perätysten pelataan British Open, Irlanti, Wales ja Skotlanti. Tavoite on selkeä: neljä kisaa, neljä jatkopaikkaa.

Yksi lyönti kerrallaan rauhallisesti, sinä osaat! Näin luki vaaleanpunaisin tikkukirjaimin väyläoppaani jokaisella sivulla viime viikolla. Tämä yksinkertainen totuus kun tuntuu aina välillä unohtuvan, niin ajattelin kirjoittaa sen selkeästi paikkaan, josta sitä ei voi olla huomaamatta. Ja sehän toimi!

Asenteen lisäksi toinen oleellinen muutos pelissä oli puttaaminen. Vaihdoin otetta (en nyt ihan uuteen ja outoon, sitä on kokeiltu aikaisemminkin) ja huomasin, että puttia vaivannut ”jäykkyys” ja ”ikävä olo” on johtunut paljolti liiallisesta putterin liikkeen seuraamisesta. Minulla on tiedossa, että se liikkuu lähes täydellisesti, joten tuumasin, että hittoako sitä sitten tarvitsee seurailla. Katse pallossa ja antaa liikkeen mennä luonnollisesti läpi hyvällä rytmillä.

Ensimmäisenä päivänä wedge-lyönnit oli järjestäen liian pitkiä, uusilla kevyemmillä varsilla kun pallo lähtee niin paljon vaivattomammin. Toiselle päivälle sain jo pituuskontrollia kohdilleen ja palloa lähemmäs lippua. Kovien sateiden vuoksi väyliä ei oltu pystytty leikkaamaan muutamaan päivään ja ruoho oli aika pitkää. Pari kertaa lähti muutenkin aika hurjia flyereita ja sitten oltiin 10 – 15 metriä yli lipun. Toiselle päivälle väylät saatiin leikattua eikä itse asiassa kenttä ollut pahasti märkä, kertaakaan ei tarvinnut ainakaan meidän ryhmissä vapautua tilapäisestä vedestä. Mailanmitan talvisäännöllä pääsi muutamasta kurapaikasta pois.

Golf Gerre Losone on yksi makeimpia kenttiä missä olen pelannut. Kenttä on niin kaunis ja todella hyvässä kunnossa. Voi niitä viheriöitä tulee ikävä. Pallo meni kyllä tasan tarkkaan sinne minne sen laittoi menemään eikä sitä kauhian kovaan tarvinnut tuupata sieltä kymmenestä metristäkään.

Golfjumala ei siis ole hylännyt minua. Asiat järjestyy aina, täytyy vaan jaksaa yrittää. Kertaheitolla tuli rahalistallakin nousua reilu 50 sijaa ja ennen kaikkea luottamus ja motivaatio sain kunnon sysäyksen, kun kovasta työstä tulee vihdoin jotain palkintoakin.
Kävin kotona nukkumassa omassa sängyssä ja yötä myöten Mastersia katsellessa pesemässä pyykkiä ja nyt istuskelen jo Lissabonin lentokentällä kuljetusta odottelemassa. Kuin uudesti syntyneenä ja intoa puhkuen seuraaviin koitoksiin!

Aloitetaanpas nyt ihan alusta uudestaan – totesi neiti Salonen itselleen, kun viime viikolla mietti tekosiaan. Ainoa muistamisen arvoinen saavutus tähän mennessä on edellisen kilpailun hole-in-one, kaikki muu on deletoitu mielestä. Golfjumala ei ole ollut suosiollinen minulle, kun sekin täydellinen lyönti sattui väylälle, jolla palkintona oli vain hyvä mieli hetken aikaa. Ja yllättävä etusivun uutinen Ilta-Sanomissa…

Nyt ollaan Sveitsissä aloittamassa nousua pohjalta kohti korkeuksia. Välineissäkin on muutama uutuus; Taylor Maden wedget ja Penta-pallot löysivät tiensä bägiini. Wedgeissä on ensimmäistä kertaa sama NS 850- varsi, kun muissa raudoissa ja tuntuma on ihan toinen, mutta todella paljon parempaan suuntaan. Pallokin on erittäin toimiva, mukavan pehmeä, mutta kestävä.

Kilpailu piti alkaa eilen, mutta meitä seuraavat äärimmäiset olosuhteet tekivät tepposiaan jälleen ja kaatosateiden jäljiltä kenttä oli liian märkä pelattavaksi. Harmin paikka, sillä kisa on viime vuosien sade-ongelmien takia nimenomaan siirretty toukokuulta kesäkuulle parempien säiden toivossa, mutta kuinkas kävi.

Siitä holikasta voisin vielä hehkuttaa sen verran, että se oli viidestä tekemästäni hio:sta jo toinen, joka meni sukkana sisään. Viheriötä ei näkynyt tiille ja sieltä 148 metrin päästä kuului vain kauhea kolaus, kun pallo osui tankoon. Ei uskaltanut hehkuttaa, ennen kuin asia oli varmistettu ja sieltä reiästähän se löytyi. Edellisellä kerralla reiän reuna oli hiukan rikki, mutta nyt ei ollut mitään jälkiä viheriössä. Aika tarkka veto!

Ja toissapäivän harjoituskierroksen viimeinen lyönti 155 metristä rescari-nelosella tärähti myös suoraan kuppiin, joten tästä on hyvä jatkaa…

Hanna-Leena Salosen golftoimintaan erikoistuneessa yrityksessä käytiin lauantaina YT-neuvotteluita. Viime aikojen lievä laskusuhdanne yrityksen tuloksessa johti väistämättä toimenpiteisiin toiminnan tehostamiseksi, jotta seuraava kvartaali saataisiin plussan puolelle.

Neuvotteluiden tuloksena jouduin antamaan pitkäaikaiselle työntekijälle siirron toisiin työtehtäviin tai vaihtoehtoisesti siirtymisen eläkeputkeen. Lopullinen kohtalo on vielä auki ja uuden työnantajan päätettävissä. Erotetun työntekijän tilalle otettiin aikoinaan erittäin hyviä näyttöjä antanut ja luotettava työntekijä. Hän on ollut vastaavissa työtehtävissä toisella työnantajalla noin kymmenen vuotta ja tehnyt kuuleman mukaan vakuuttavaa ja loistavaa työtä. Hänen työtehtävänsä tulevat olemaan haasteelliset ja vastuulliset, mutta sekä minulla että entisellä työnantajalla on luottavainen mieli hänen kykyihinsä. Työntekijöiden siirroissa yritykselle ei tullut taloudellisia tappioita, sillä neuvottelut käytiin hyvässä yhteisymmärryksessä ja toisen yrityksen omistaja kuuluu perhepiiriin.

Niin siinä kävi, että lauantain pelin jälkeen äidille aikoinaan, noin 10 vuotta sitten, luovutettu putterini siirtyi takaisin minun bägiini. Kautta aikojen eniten rakastamani putteri, josta minulla on paljon hyviä muistoja, on erittäin tervetullut piristysruiske alakuloisesti kulkeneelle pelille ja varsinkin hyvin epävarmalle puttaamiselle.

Turkissa ensimmäisenä pelipäivänä Nationalin väylät olivat liian kapeita vähän hakusessa olleille avauslyönneille. Väyläosumia kertyi kokonaiset viisi – kaksi kertaa pallo löysi tiensä pusikkoon ja pelaamattomaan paikkaan, kerran veteen ja kolmesti välilyönnin vaatimaan paikkaan. Muutaman kerran onnistuin pelastamaan loistavilla metsälyönneillä pallon viheriölle puiden lomasta. Oikeasti löin muutamia todella hienoja metsälyöntejä, olin taitava puskapelastaja kuin Seve parhaina päivinään. Mutta kaikesta huolimatta viiden väyläosuman jälkeen griiniosumia syntyi vain kahdeksan, joten ei siinä oikein tuloksen tekemiselle jäänyt sijaa.

Toisena päivänä erittäin onnettoman alun jälkeen peli alkoi kulkea ja löin palloa hyvin, mutta se sama vanha tarina – ei birkkuja hyvistä paikoista, päinvastoin muutamia metrisiä par-putteja ohi. Ja sitten päätin, että nyt lähti putteri. Menin äitin bägille ja otin oman vanhan kullan takaisin kehiin. Katsotaan, jos se auttaisi tämän henkisen lukon avaamisessa, ainakaan huonommaksi tämä ei voi mennä.

Muuten viikko oli todella mukava, käytiin äidin kanssa tutustumassa paikallisilla nähtävyyksillä ja shoppailtiin kaikkea kivaa. Autoilu paikallisen tavan mukaan oli oma jännittävä kokemuksensa, sillä liikenteessä tuntuivat pätevän täysin viidakon lait. Hyvin selvittiin kuitenkin ja tulipahan tutustuttua paremmin talvikodin lähiympäristöön ja sen kätkemiin muinaisiin raunioihin ja vesiputouksiin…

Tämän kauden kesäloma on nyt sitten pidetty ja olen taas matkalla Turkkiin, tällä kertaa kisoihin. Seutu ja kenttä on tullut tutuksi, pääsinpä omaan ”kotihotelliin” asumaankin, ettei mene pasmat sekaisin. Ja äiti tulee yhdistetylle loma – caddie viikolle ja seuranpitäjäksi, joten ihan leppoisa ensimmäinen kisaviikko tästä loman jälkeen on tulossa.

Huhtikuun alussa mailat oli siis pari viikkoa narikassa ja ihmettelin miten sitä aikaansa voisi kuluttaa, jos ei päivät mene golfin parissa. Ensin nautiskelin kotihommista, niitä kun harvoin joutuu tekemään, niin se on oikeastaan ihan kivaa. Panostin ruoanlaittoon, se on hauska harrastus ja omat ruoat on todella kaivattua vaihtelua ainaiselle ravintoruokailulle.

Kämppä kun oli viimeisen päälle puhtoinen ja tavarat kohdillaan, niin muutaman päivän nuhisin kotosalla, loikoilin sohvalla telkkua katsellen ja kodin rauhasta nauttien. Vietettin muutamia illanistujaisia ystävien kesken ja joitakin ihan oman kullan kanssa kahden. Näitäkään iltama-mahdollisuuksia ei turhan tiuhaan ole viime vuosina ollut.

Yksi viikonloppu meni mökillä perheen ja sukulaisten kera. Isovanhemmat, vanhemmat ja isoveljen perhe 4-vuotiaan veljenpojan säestyksellä pitivät seuraa ja pientä kontaktia golfiin otettiin tv:n kautta, kun katseltiin Mikon edesottamuksia. Eino tosin oli sitä mieltä, että golf on ihan pylly-ohjelmaa ja pelaajatkin oli tosi huonoja kun löivät koko ajan hutejakin (=harjoituslyöntejä). Sokettikin nimettiin uudelleen raketti-lyönniksi :)

Viikon verran olen nyt ollut mailanvarressa kiinni, ottanut tuntumaa touhuun ja avannut kotimaan pelikauden huippukuntoisella Hill Siden kentällä. Kilpailu Belekissä alkaa vasta perjantaina, joten tässä jää neljä täyttä harjoituspäivää ja ne tehokkaasti käyttäen olen varmasti valmis käymään National-kentän kommervenkkien kimppuun. Mielenkiintoista nähdä mihin kuntoon kenttä on viritetty. Viimeksihän kenttä otti voiton pelaajista, kun vain kisan voittaja oli miinuksen puolella.

Uutta blogia on vähän kyselty ja tässä se nyt tulee. Edellisestä onkin niin pitkä tovi, että kerrottavaa on paljon, joten ottakaa mukava asento penkissänne.

Näkökulmasta riippuen ensimmäistä kisaputkea voi luonnehtia pettymykseksi tai onnistuneeksi. Positiivisen ajattelun kannattajana tarkastelen sitä valoisasta näkökulmasta ja kerron reissun kohokohdat.

Ensinnäkin matkaan lähtiessä olin Australian kisoihin edelleen varasijoilla 9 ja 6. Henkisesti olin jo varautunut kahteen treeniviikkoon Ausseissa, mutta toivonkipinä ei sammunut missään vaiheessa. Niinhän siinä kävi, että pääsin kuitenkin molempiin kisoihin mukaan. ANZ Mastersissa paikka aukesi kaksi päivää ennen kilpailua, kun Norjan stara Pettersen perui tulonsa.

Uuden-Seelannin pienen hermoilevan otteen jälkeen peli oli paljon rennompaa ja löin palloa todella hyvin. Mutta putit eivät löytäneet perille ja ”linjassa-lyhyt” iski kirouksen lailla päälle. Mutta hermostuneen innostuneena jäin odottamaan pelipaikkaa seuraavalle viikolle, kun pitkä peli tuntui olevan kohdallaan.

Peruuntumisia seuraavalle viikolle ei tullut, joten vuorossa oli maanantai-karsinta, jossa noin 50 tyttöä tappeli neljästä paikasta. Aloitin huonosti, kun tein kaksi peräkkäistä bogia helpoille par-vitosille. Mutta lyönti tuntui edelleen hyvältä, joten ajattelin vain, että loppuun asti täysillä. Birkkuja syntyi muutamia ja viimeiselle väylälle siirryin yksi alle tilanteessa. Väylä oli lyhyehkö par-5 ja sain avauksen hyvin väylälle. 180 metriä lipulle, pienestä ylärinteestä vastatuuleen täydellinen puu-3 kahteen metriin ja eagle, kiitos. Jaettu kärkitulos ja pelipaikka seuraavaan kisaan oli varmistettu.

Toisessa aussi-kisassa turhia lyöntejä kertyi harhautuneista avauslyönneistä ja välilyönneistä takaisin väylälle. Kenttä oli pitkä ja viheriöt todella haastavat. Valitettavasti lyöntejä kertyi yksi liikaa jatkoon pääsyä ajatellen. Mutta kokonaisuudessaan pitkä peli ja lähipeli tuntui menneen talven aikana eteenpäin ja fiilikset tulevasta oli vielä ihan hyvät.

Marokossa huippu-tuloksia jäätiin vielä odottelemaan, mutta mentiin jo kuitenkin rahakierroksille. Sielläkin ote lipsui välillä ja jatkopaikka tuntui karkaavan käsistä, mutta samanlainen ”viimeiseen asti täysillä-puristus” kuin maanantai-karsinnassa ausseissa tuotti kaksi birkkua kolmelle viimeiselle väylälle ja sijoituksen cutin oikealle puolella.

Näin ajatellen ihan hyviä juttuja tapahtui reissussa paljon. Jälkeenpäin peliä analysoiden voisin todeta, että teknisesti ja myös henkisesti on menty eteenpäin. Puttiin pitää saada varmuutta ja uskallusta, jotta ne birkut menisi perille asti ja pelitaktiikkaan pitää keskittyä enemmän. Turhan paljon tulee valittua vääriä mailoja lähestymisiin. Tuulisissa oloissa varsinkin myötätuuleen olin järjestäen pitkänä, vastatuuli ei tuota niinkään ongelmia.

Pikaisen visiitin jälkeen kotona, lähdin pienen opetusryhmän kanssa Turkkiin. Meillä oli tosi hauska viikko, oppilaat olivat ihania ja innokkaita oppimaan. Meillä oli yhteiset harjoitukset päivittäin ja pelit päälle. Kahden vetämäni opetusviikon kokemuksella voin sanoa, ettei sekään hullumpaa hommaa ole.

Mutta nyt olen taas kotona ja ehdin jopa ihan asettua taloksi. Koko huhtikuun olen kotosalla ja tuntumaa täytyy ylläpitää ensimmäistä kertaa pariin vuoteen sisähallissa. Ehkä sekään ei maistu niin puulta parin vuoden tauon jälkeen. Toukokuun alussa kiertue pyörähtää taas käyntiin Turkin kisalla. Menen hyvissä ajoin kisapaikalle hyvin levänneenä treenaamaan.

Mutta mitäs sitä nyt tekis? Kuukausi kotona… Mistäs se kevätsiivous olis hyvä aloittaa????

…via Lontoo via Singapore via Sydney. Matka toiselle puolen palloa on tuskaisen pitkä. Puoli päivää mennyt ja olen vasta Lontoossa. Ollut jo tovin ja lukenut lehden jos toisen… Vaihtelun vuoksi kaivan koneen esille ja ajattelin kertoa teille matkani etenemisestä. Ja näin se menee:

Perjantai 19. helmikuuta klo 11.45 Helsinki-Vantaa

Jari jättää minut lentokentälle ja mieli on hiukan haikea molemmilla. Viiden viikon Turkin jakson jälkeen ehdin olla kotona ruhtinaalliset kolme päivää ja sekin meni pyykätessä, silittäessä ja uudelleen pakkaamisessa. Ja pientä säätöä oli noiden välineidenkin kanssa. Vähän pidempään olisin viihtynyt kullan kainalossa, mutta työt kutsuvat.

Paljon hälyä aiheuttaneet urasäännöt aiheuttivat hiukan päänvaivaa minullekin. Oma ”talli” ei ole pystynyt vielä toimittamaan laillisia wedgejä ja alustavien tiedustelujen mukaan Suomen kaupoissa ei ollut mitään tarjolla, nettikaupatkaan eivät tarjonneet helpotusta. Viimeisenä oljenkortena pyysin ruotsalaista ystävääni tarkistamaan tilanteen Ruotsin kaupoista, mutta ei oota oli tarjolla sielläkin. Hän tunsi kuitenkin kaverin eräältä suurelta mailavalmistajalta Englannin päästä ja sieltä pistettiin viikko sitten paketti tulemaan, jotta saisin lailliset mailat kisoihin. No, eipä kuulunut tai näkynyt lähettiä ja pakettia ovella ja paniikin poikanen alkoi syntyä. Vielä kertaalleen soitot pariin golfliikkeeseen Helsingissä ja Golf Balancessa onneksi tärppäsi. Eilen eli lähtöä edeltävänä iltana sain lailliset wedget bägiin. Vähän viime tipassa voisi joku todeta…

Perjantai 19.helmikuuta klo 19.15 (local time) Heathrow

Ensin odottelin lehtiä lukien kolmisen tuntia check-innin aukeamista. Jatkolento lähtee kymmeneltä, joten vielä reilut pari tuntia hengailua täällä lähtöaulassa. Yksinään olen matkassa, joten piirun verran pitkäveteistä hommaa tämä venttailu on. Välissä oli kuitenkin vähän toimintaa, leuka kun ei muuten loksu, niin check-innissä tuli liikettä leukaniveleen, meinasi ihan loksahtaa paikaltaan. Miellyttävän oloinen ja näköinen nuori herrasmies tiskin toisella puolen ei ollutkaan minun mieleeni kovin pitkään. Työtään hän vain teki, mutta lentoyhtiön ylipainomaksu-politiikka oli karu. 38 puntaa per kilo ja sillä siisti. Pari kiloa sain anteeksi, mutta maksettavaksi tuli 456 puntaa! Johan sillä olisi melkein saanut oman lentolipun ja istuinpaikan golfbägille. Ja ihan aikuisten oikeasti, minulla ei ole koskaan ollut näin niukasti tavaraa mukana. Osasin joitakin extra-maksuja odottaa, mutta että joo…. enpä taida edes sanoa, mitä tästä oikeasti ajattelen.
Mutta matka jatkuu ja seuraava väliaikakatsaus toivottavasti hyvin sujuneen lennon jälkeen Singaporesta. Nyt täytyy vähän jaloitella ja kävellä, kohta saa istua ihan tarpeeksi.

Lauantai 20.helmikuuta klo 19.45 Singapore

Ensimmäinen 12 tunnin lento meni yllättävän sujuvasti; kaksi leffaa, ruokailu, viisi tuntia unta ja kolmas leffa aamiaisen kera. Singaporessa vaihtoaikaa jäi sopivasti reilu tunnin verran, eli kamat toivottavasti ehtii mukaan ja itse ehtii hiukan jaloitella ja virkistäytyä.

Sunnuntai 21.helmikuuta klo 08.00 Sydney

Tämä pyrähdys olikin odotettua lyhyempi, vain seitsemän tuntia. Laskeuduimme ihanassa auringonnousussa pilvettömältä taivaalta Sydneyn kaupungin yli ja näky oli mahtava. Toistaiseksi aivot ovat auringon kanssa samaa mieltä siitä, että nyt on aamu, mutta väsy saattaa iskeä kohta puoliin. Yleensä tähän aikaan on vedelty sikeitä ja käännetty kylkeä. Vielä yksi lento ja sitten ollaan perillä…

Sunnuntai 21.helmikuuta klo 13.50 Christchurch

Onnellisesti Etelä-Saarella ja lämpöä piisaa. Kiittelyjen kera pääsin tullistakin läpi golfkenkieni kanssa. Väsy painaa jo, mutta pitäisi yrittää valvoa iltaan asti ja mennä paikallisen rytmin mukaan nukkumaan. Taidan lähteä tutustumaan kaupunkiin kävellen ja hakemaan murua rinnan alle. Samalla ehkä turvotus jaloistakin laskee, kun veri lähtee kiertämään…

Keskiviikko 24.helmikuuta klo 06.40 Christchurch

Ensimmäinen yö, kun unta riitti kuuteen saakka aamulla. Pari ensimmäistä yötä ei sitten millään yli neljän, tosin aika aikaisin olen simahtanut tv:n ääreen sänkyyn. Päivisin ei ole ollut ongelmia aikaeron kanssa. Takana on kaksi harjoituskierrosta ja tänään kevyt treenipäivä. Kenttä on aivan uusi, avattu vasta joulukuussa, mutta hyvässä kunnossa. Ensimmäinen ysi on lyhyt, wedgeä griineille avausten jälkeen, mutta draiverin kanssa saa olla tarkkana vesien ja bunkkerien takia. Toinen ysi on pidempi, mutta tarkkana saa olla sielläkin muutamalla väylällä. Viheriöt ovat todella kovat ja se uusien urasäännösten kera tekee pelistä haastavan. Pomppuvaraa saa laskea reilusti, mutta bunkkereita löytyy viheriöiden ympäriltä aika paljon. Pallon saaminen lipulle on välillä aika mahdotonta. Viheriöt ovat myös liukkaat ja kaltevat, joten puttipeli on isossa roolissa täällä.

Pieni säätö tuli vielä puumailojen kanssa, kun ensimmäistä kertaa eteen tuli termi Punch-rule. Sillä on jotain tekemistä puumailan urien sijoittelun kanssa ilmeisesti. Meidän piti allekirjoittaa lappu, jossa vahvistamme pelaavamme mailoilla, jotka täyttävät uudet Groove and Punch rules kriteerit. Puumailojani ei ollut listattu R&A:n listalla, mutta lista oli vielä pahasti kesken. Lähetin viestin R&A:n mailaspesialistille ja nyt minulla on lupa käyttää väyläpuitani. Enpä ollut onneksi ainoa tyttö hieman hämillään, osa on jopa kuvitellut urasäännön koskevan ainoastaan wedgejä. Mutta minulla on vahvistetusti lailliset vehkeet bägissä, eli baanalle vaan birkkuja sisään!

Täältä voitte myös seurata pelejäni lehdistötiedotteiden muodossa:
www.hannaleenasalonen.fi

Pienen pähkäilyn ja monen internetissä vietetyn tunnin jälkeen, lennot Uuteen-Seelantiin, Australiaan ja Marokkoon on varattu. Ihan edulliseksi tuo lysti ei tule ja matkassa on vielä pari muttaa…

Ensimmäisenä pelataan Uuden-Seelannin kisa, jossa olen varmasti sisällä. Seuraavissa kisoissa Australiassa olen vielä varasijoilla 6 ja 9, mutta kummassakaan ei ole vielä peruutuksia. Ainakin edellisinä vuosina niitä on tullut jonkin verran, ja olen toiveikas pääsemään mukaan. Jälkimmäisessä Aussin kisassa on maanantai-karsinta, jonka kautta viimeistään yritetään mukaan itse kisaan.

Joudun kuitenkin lentämään toiselle puolen maapalloa tuohon Uuden-Seelannin kisaan, joten samalla sitä sitten jää Australiaan kenguruja katsomaan. Jos en pääse kisoihin mukaan, niin sitten treenataan. Ei tässä auta ihmetellä, edellisinä vuosina mukaan on päässyt melkeinpä kaikki halukkaat paikalla olijat. Ihan viime tippaan ei voi kuitenkaan täällä kotona ihmetellä, tuleeko kutsua vai ei, koska ihan parissa tunnissa tuo matka kisapaikalle ei taitu. Parissa päivässä ennemminkin ja viime hetken lennot ne vasta kalliita saattaisi ollakin.

Hullulta tuntuisi myöskin lentää vain yhden kisan vuoksi toiselle puolen palloa ja saman tien takaisin. Yksi vaihtoehto olisi ollut jättää koko homma sikseen ja aloittaa kisailut vasta Marokosta, mutta kun nyt pelioikeuden sain, niin haluan pelata kaikki mahdolliset kisat. Enpä ole kyseisessä maailmankolkassa ennen käynytkään, joten tuleepa bongatuksi ihan uusi manner.

Niin, että peukut pystyyn, jotta pelipaikka aukeaisi. Toiveikkaana treenailen täällä Turkissa vielä reilun viikon ja lauantaina saan kaveriksini omat rakkaat vanhemmat. Äippä tulee jo toistamiseen tänä talvena ja iskä saatiin houkuteltua myös reissuun. Ei ole tainnut isukki olla lentokoneessa 30 vuoteen ja passia ei ole omistanut 20 vuoteen. Hänen matkailunsa on rajoittunut moottoripyöräilyyn Skandinavian alueella. Meidän perheessä tehdään siis huikeita matkailuelämyksiä lähiaikoina ;)

www.hannaleenasalonen.fi